| Vastaava päätoimittaja Kati Uusitalo Perjantai, 18. toukokuuta |
March 30, 2011 2:22 pm, keikkapaivakirja
Mikael Janssonin teoksessa ”Messuguru”, Jansson luonnehtii messuja ”loogiseksi kohtauspaikaksi”. Se on kaikkia messujen kohderyhmää koskeva ja koskettava, joten meneminen tapahtumaan on ainoa ”järkevä ratkaisu”. Paikallisilla yleismessuilla saadaan seutukunnan toimijoita näytille ja paikkakunnan väkeä nauttimaan toistensa seurasta. Erikoismessuilla taas voidaan kerätä messujen aihealueen tiimoilta uusinta informaatiota ja saada samanhenkisiä ihmisiä yhteen tilaan. Messuilla on nähtävää, koettavaa [...]
Aihe Uncategorized | Comments Off2:19 pm, keikkapaivakirja
Loimaan Messut 2011 tullaan järjestämään tänä vuonna, niin kuin edeltävänäkin vuosina, tutussa Hirvihovin liikuntakeskuksessa huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna 2. – 3.4.2011. Tapahtuman järjestäjinä toimivat Loimaan ammatti- ja aikuisopiston opiskelijat yhdessä Turun AMK:n alaisuudessa olevan opiskelijaosuuskunta Kaikidean kanssa. Messumme poikkeavatkin juuri nimenomaan järjestävän tahon osalta, sillä suurin osa paikallisista messuista järjestetään ammattilaisten voimin.
Aloitimme tapahtuman järjestämisen viime vuoden [...]
10:32 am, keikkapaivakirja
Mikä vaikuttaa yksilön motivaatioon ja energiatasoon työympäristössä? Onko se hyvä palkka, hyvät työtoverit vai intohimoisuus tekemäänsä kohtaan? Jälkimmäistä on harvassa ja senkaltaista työtä tekevät ovat todennäköisesti onnellisia työoloissa. Sosiaalisuus on myös toki tärkeää, mutta itse työstä saatu ilo voi olla oleellisempaa myönteisen mielenterveyden säilyttämiseksi. Korkea palkka taas tuo tasapainoa elämään ja avaa uusia mahdollisuuksia, mutta [...]
Aihe Uncategorized | Comments OffMarch 22, 2011 4:13 pm, keikkapaivakirja
Kysymyksiä on sadellut niin minun kuin monen muunkin niskaan järjestämästämme messuista. Tärkein ja vaikuttavin kysymys on ainakin minulle ollut kuitenkin se yksinkertaisimmasta päästä kuuluva “Miksi joku tulisi messuille viikonloppuna, jos loytyisi muutakin tekemistä?”
Uskon, etta jokainen tarvitsee aika ajoin pientä taukoa arkielämästään. On kyse sitten lähdösta rokki tai jazz-festivaaliin, matkasta etelän rannoille tai meditaation kautta saavutetusta [...]
Ei blogeja tältä ajalta
Ei blogeja tältä ajalta